Turkki

Pako Turkista jatkuu, tuhannet ihmiset lähteneet maasta –Turkkilainen yliopistotutkija päätyi levykauppiaaksi Berliiniin

Euroopan unioniin tuli Turkista viime vuonna yli 24 000 turvapaikanhakijaa. Myös Suomeen saapuu edelleen turvaa hakevia turkkilaisia.

– Olin kyllä varautunut jonkinlaisiin seurauksiin, mutta reaktio oli paljon odotettua rajumpi, koska käytimme vain sananvapauttamme, turkkilainen tutkija Erbatur Çavuşoğlu kertoo levykaupassaan Berliinin keskustassa. Hän puhuu kokemuksesta, joka pakotti hänet lähtemään Turkista ja vaihtamaan ammattia.

Erbatur Çavuşoğlu pitää levykauppaa Berliinissä, mutta vielä pari vuotta sitten hän tutki ja opetti kaupunkisuunnittelua istanbulilaisessa Mimar Sinan -yliopistossa.

Çavuşoğlu on Turkissa syytteessä terrorismin tukemisesta, kuten lukuisat muut turkkilaiset yliopistoihmiset. Tammikuussa 2016 yli tuhat turkkilaista tutkijaa ja yliopisto-opettajaa julkaisi rauhanvetoomuksen, jossa vaadittiin loppua turvallisuusjoukkojen koville otteille Kaakkois-Turkin kurdialueilla. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan leimasi allekirjoittajat maanpettureiksi.

Satoja rauhanvetoomuksen allekirjoittajia on asetettu syytteeseen terrorismin tukemisesta ja monet heistä ovat menettäneet työpaikkansa. Oikeusprosessi on ollut sekava, ja samasta ”rikoksesta” eli rauhanvetoomuksesta on langetettu hyvin erilaisia rangaistuksia.

Turvapaikanhakijoiden tulo jatkuu

Vuoden 2016 vallankaappausyrityksen jälkeen Turkkiin julistettiin poikkeustila ja yli 130 000 valtion virkamiestä erotettiin. Heidän joukossaan on tuhansia yliopisto-opettajia. Useimmissa tapauksissa erotettujen passit on mitätöity.

Suuri osa Turkista Eurooppaan tulevista turvapaikanhakijoista on uskonnollisen johtajan Fethullah Gülenin seuraajia. Güleniä ja hänen seuraajiaan asevoimissa syytetään vallankaappausyrityksestä. Eurooppaan pakenevien joukossa on lukuisia Güleniä lähellä olleissa kouluissa ja sairaaloissa työskennelleitä. Heillä on tuskin ollut mitään tekemistä vallankaappausyrityksen kanssa, mutta myös heitä on jahdattu armottomasti.

Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston mukaan Turkista tuli alkuvuonna enemmän turvapaikanhakijoita kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana tulijoita oli noin 7 500.

Turkkilaisten turvapaikanhakijoiden määrä on ollut kasvussa myös Suomessa. Vuonna 2015 vain 57 Turkin kansalaista haki turvapaikkaa Suomesta. Viime vuonna hakijoita oli jo vajaat 300. Maahanmuuttoviraston tilastojen perusteella noin kaksi kolmasosaa Turkista viime aikoina tulleista hakijoista on saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen.

Lahde: Yle

Tagia
Nayta enemman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button
Close
Close